Luovuus on vaikea käsite määritellä. Yritän tässä tekstissäni pohtia kirjallisuutta hyödyntäen, mitä luovuus on ja miten se ilmenee.
Luovuutta pidetään muoti-ilmiönä, eikä sitä arvosteta tarpeeksi. Esim. johtamistutkimuksista se on jätetty usein pois. Luovuutta on tutkimuksissa käsitelty aiemmin vain yksilöllisenä luonteenpiirteenä. Niissä ei ole juurikaan huomioitu organisaation luovuutta asiakokonaisuutena. Luovuuden sosiaalista puolta on selvästi aliarvioitu. Tutkimuksissa on ollut haastavaa määrittää yleistettävästi käsitettä luovuus. Luovuus liitetään aina luovaan prosessiin. Tutkijat ovat pitäneet luovuuden tunnusomaisena piirteenä omaperäisyyttä ja hyödyllisyyttä. Luovuuden tehtävä on tuottaa uudenlaista ja hyödyllistä tietoa. (Styhre & Sundgren 2005, 26, 32).
Luovuus ja innovaatio tahtovat johtamisen kirjallisuudessa ja tutkimuksissa usein limittyä. Näillä kahdella läheisellä käsitteellä on kuitenkin selkeä ero. Luovuus on uusien, paranneltujen ideoiden tuottamista ja innovaatio taas on näiden ideoiden toteuttamista käytännössä. Ilman luovuutta ei siis ole innovaatioita. (Styhre & Sundgren 2005, 27).
Opetusministeriö on määrittänyt luovuuden kyvyksi tehdä tai tuottaa jotain uutta ja yllättävää, joka tuo esille uusia ideoita, merkityksiä, tulkintoja, käytäntöjä ja tuotteita. Innovaatio taas määritellään uudeksi keksinnöksi, tuotteeksi, palveluksi tai kaupalliseksi toimintamalliksi. (Opetusministeriö 2010, 16).
Luovuus voidaan kuvata kykynä tai voimana luoda. Luovuudelle tunnusomaista on omaperäisyys ja ilmaisukyky. Luovuus on joko toimintaa tai ominaisuus. Luovuutta ei voi täysin hallita tai kontrolloida. Luovuus on kykyä tuottaa uusia ideoita, ajatuksia, tuotteita ja kuvia, jotka romuttavat sen, mikä oli ennen totta ja oikea käytäntö. Luovuus on mahdollisuuksien toteuttamista ja antaa syyn toteuttamisen kokeilulle. (Styhre & Sundgren 2005, 42—43).
Luovia tekoja pidetään äkillisinä ja välittöminä, jotka esiintyvät vain hetken. Luovat teot eivät kuitenkaan ole yksittäisiä, eristettyjä tapahtumia. Luovuus on prosessi, jossa tapahtumat ja toiminnot linkittyvät toisiinsa. Luovuus on heterogeenisen aineiston yhdistämistä toisiinsa. (Styhre & Sundgren 2005, 47).
Alla olevassa kuvassa on kuvattu innovaatioprosessin kulku.
KUVA 1. Innovaatioprosessi (mukaillen Toffler 1972). (Styhre & Sundgren 2005, 27).
Itse näen luovuuden ongelmanratkaisukykynä. Kaikissa työtehtävissä ilmenee ongelmatilanteita, joihin joudumme miettimään järkevää ratkaisua. Tästä käynnistyykin luova ajatustyö, koska enää rutiininomainen ajattelu ei riitä. Valmista ratkaisua pulmaan ei ole. Mitä enemmän yksilö tai ryhmä käyttää ongelmanratkaisukykyään, sen nopeammin hän/he osaavat päätellä ja luovia ongelman ratkaisun. Luovat ratkaisut voivat olla niin uusia, että varmuutta ratkaisun hyödyllisyydestä ei ole. Mahdollisia ratkaisuja joudutaan usein kokeilemaan ensin käytännössä ja vasta käytännönkokeilu osoittaa, olemmeko keksineet uuden innovaation työhömme.
Luovuuden tutkimuksessa on käytetty neljää lähestymistapaa: luova prosessi, luova henkilö, luova tuote ja luova paikka. Tutkimuksissa on etupäässä panostettu luovuuteen persoonan luonteenpiirteenä. Vasta hiljan luovuutta on ryhdytty käsittelemään organisaation asiakokonaisuutena. 2000-luvulla luovuutta onkin alettu pitää arvokkaana organisaation resurssina, mutta vieläkään ei ole riittävästi tutkimustietoa, kuinka organisaatio voi helpottaa luovien ideoiden jalostumista innovaatioiksi. Yksi laajalle levinnyt lähestymistapa tähän on yksilöllisestä kohti kokonaisuutta koskevaan näkökulmaan, joka sisältää sosiaalisen ja kulttuurisen sisällön, jossa luova henkilö työskentelee. Luovuus nähdään tuolloin organisaation sisältönä, ei vain luonteenpiirteenä. (Styhre & Sundgren 2005, 28, 30—31).
Myöskään Fordin (1995) ja Csikszentmihalyin (1999) mielestä luovuus ei ole yksilön synnynnäinen piirre, prosessi, tuote tai paikka, vaan sosiaalinen rakenne, joka on oikeutettu sen alakohtaisille toimijoille (Styhre & Sundgren 2005, 60).
Luovuus tarkoittaa siis sosiaalista kokonaisuutta, jossa yksilöiden yhteistyöstä syntyy arvokkaita, hyödyllisiä ja uusia tuotteita, ideoita, toimintatapoja tai prosesseja (Woodman et. al. 1993). Organisaation luovuudessa korostuvat sosiaalisuus ja ryhmän luovuus (Csikszentmihalyj & Sawyer 1995). Organisaation luovuus on paljon muuta kuin pelkkä joukko luovia henkilöitä. Se on ilmiö, joka on rakenteellisesti sulautettu organisaatioon (Jacob 1998). Luovuuden on tuotava arvoa organisaation missiolle ja markkinoille. Luovuus ei ole siis arvokasta, jos sitä ei ole huolellisesti jalkautettu organisaation kulttuuriin, arvoihin ja prosesseihin (Giola 1995). (Styhre & Sundgren 2005, 31—32).
Organisaation tulisi nähdä luovuus arvokkaana asiakokonaisuutena ja jalkauttaa tätä arvona koko organisaation läpi. Luovuudesta pitäisi tehdä toimintamalli, kuinka asioita lähdetään työstämään eteenpäin. Kuinka organisaatio voi sitten helpottaa tätä luovien ideoiden jalostumista innovaatioiksi? Osa työntekijöistä varmasti sisäistää ja ottaa omakseen luovan ajattelumallin. Luovat työntekijät helposti vetävät toisiaan puoleensa ja heistä muodostuu tiimi. Olenkin pohtinut, pitäisikö tulevaisuudessa organisaatioiden ryhtyä palkkaamaan projekteihinsa luovia tiimejä, joissa kemiat jo valmiiksi kohtaavat ja luovat ideat lentävät. Jos projekteihin muodostetaan aina uusia tiimejä, on tiimin jäsenten aina ensin löydettävä paikkansa ja toimintamallinsa. Jos eri tehtäväalueisiin olisi jo valmiita, toimivia, luovia tiimejä, voisi organisaatio palkata tällaisen ja luottaa nopeampaan ja idearikkaampaan työn tulokseen.
Johtamistaitoa ei ole pidetty merkittävä vaikuttajana luovuuteen ja innovatiivisuuteen, koska ideoita ja innovatiivisuutta on pidetty yksilön omana luonteenpiirteenä (Jung 2001) (Styhre & Sundgren 2005, 33). Mutta johtamisen tehtävänä onkin tukea ja vahvistaa luovaa työtä (Styhre & Sundgren 2005, 41). Johtajan on luotava luovuudelle sopiva ympäristö. Hänen on mahdollistettava, että luovuuteen liittyvät tekijät, juurakon osat (ihmiset, ideat, ajatukset) voivat kohdata ja yhdistyä. Luovuuden juurakko mallissa ideat liittyvät toisiinsa ja yhdistyvät. Ja niistä syntyy synteesi eli kokonaan uusi asia, jonka summa on enemmän kuin yksittäiset ideat yhteensä. (Styhre & Sundgren 2005, 59).
KUVA 2. Luovuuden juurakkomallissa ihmiset, ideat ja ajatukset yhdistyvät ja niistä syntyy synteesi.
Johtaja, joka haluaa vahvistaa luovuutta, pitää varmistaa. että luovuutta korostetaan läpi organisaation. Luovuuden on oltava johdettavissa läpi organisaation läpinäkyvästi ja avoimesti. Edistäessään jatkuvasti ajatusten vaihtoa ja dialogia, johtajalla on suuri myötävaikutus niihin henkilöihin, jotka haluavat tuoda julki luovia ratkaisujaan ja uusia ideoitaan. Virikkeitä antava ja palkitseva verkostoituminen ja tieteellisen tiedon jakaminen läpi organisaation helpottaa luovaa työskentelyä. Luovuus on sosiaalisten käytäntöjen ja keskusteluiden tulos höystettynä kekseliäisyydellä ja suhteilla. (Styhre & Sundgren 2005, 59).
Luovuuden juurakko mallissa luominen ja luovuus on tapahtuma, jossa uudet yhteydet muodostuvat yhteisellä tasolla. Uusista yhteyksistä muodostuu lopuksi uusi idea, joka voidaan muuttaa rekisteröidyksi tuotteeksi, palveluksi tai toimintatavaksi. Luovassa työssä monet tekijät, kuten prosessit, tapahtumat ja yksilöt, yhdistyvät, eroavat ja yhdistyvät uudelleen. Silloin luovat toiminnot mahdollistavat keskustelun ja ajatusten vaihdon organisaatiossa. Keskustelevassa ja verkostoituneessa ympäristössä voidaan ideat hyödyntää dynaamisemmin ja edistyneemmin. (Styhre & Sundgren 2005, 60).
Luovuus voidaan myös nähdä kuvan 2 osoittamalla tavalla. Siinä luovuus sisältää ytimen, jossa on tieteellinen totuus sääntöineen ja asetuksineen. Ytimestä ulospäin ovat kerrokset, jotka edustavat organisaation sosiaalista rakennetta ja asiantuntemusta, jossa ideat yhdistyvät. Ideoista syntynyt uusi idea on vielä tutkittava ja kehitettävä edelleen organisaation tarpeisiin sopivaksi. Testauksen tuloksena saattaa syntyä uusi innovaatio, joka täyttää uutuuden ja hyödyllisyyden kriteerit. (Styhre & Sundgren 2005, 60—61).
KUVA 3. Luovuus ja siitä syntyvä innovaatio organisaatiossa (mukaillen Styhre & Sundgren 2005, 61).
Yhteenvetona voidaan siis sanoa, että luovuus on uusien, paranneltujen ideoiden tuottamista, kun taas innovaatio on näiden ideoiden toteuttamista käytännössä. Organisaation luovuus voidaan määritellä uusien ideoiden tuottamiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi. Luovuutta ei vielä osata organisaatioissa hyödyntää koko kapasiteetillaan, ainakaan ei niin luovilla toimialoilla. Mutta luovuus ei ole vain luovien alojen yksinoikeus. Ongelmanratkaisua ja luovaa päättelykykyä tarvitaan jokaisella alalla. Jos luovan ajattelun ottaa koko organisaatiossa käyttöön, voidaan saavuttaa motivoiva ilmapiiri ja keksiä uusia innovaatioita. Innovaatio voi olla joko uusi tuote, palvelu tai toimintatapa.
LÄHTEET
Opetusministeriö 2010. Creative Economy and Culture in the Innovation Policy. Publications of the Ministry of Education, Finland 2010:13. Saatavilla
Styhre & Sundgren 2005. What is Organizational Creativity?, The Epistemology of Creativity and Exploring Creativity in Organizations: Methodological Concerns. Managing Creativity in Organizations.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti