Ammatillisen kasvun edellytykset
Ammatillinen kasvu jatkuu koko työiän ajan. Työntekijän on jatkuvasti saatava mahdollisuuksia kehittyä työssään, koska se motivoi työntekijää kehittämään itseään, eikä tapahdu ammatillista jälkeenjääneisyyttä. Uusien taitojen kehittämistä vaativat nykypäivän muutokset työelämässä, kuten organisaation rakenne, vastuualue ja työtehtävä muutokset. Jotta työntekijä jaksaa kehittää itseään jatkuvasti organisaation johdolta on tultava tukea ja kannustusta, ryhmän toimintakyky on oltava hyvä, työssä on oltava kannustearvo ja työstä aiheutuva stressi oltava siedettävissä. Esimiesten esimiestaidot tulevat myös tärkeiksi. Heidän on osattava aktivoida ja käyttää hyväkseen innovatiivisuutta sekä kehittämisideoita (Ruohotie 2000, 49-52.)
Pidän todella paljon organisaation toiminnan kehittämisestä. Rahallinen korvaus työstä ei tunnu miltään, siihen verrattuna mitä saan, kun käytän mielikuvitusta ja innovoin uusia toimitapoja opetukseen. Uskon tuovani uusia tuulia ja innovaatioita organisaatioon sekä toivon, että niitä hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla työpaikalla. Pahin mahdollinen tilanne olisi, että en pääsisi hyödyntämään omaa mielikuvitustani, innovatiivisuuttani ja energisyyttäni. Silloin varmasti vaihtaisin työpaikkaa samantien, koska kokisin tuolloin tukahtuvani. Haluan vaikuttaa voimakkaasti työhöni.
Ruohotien (2000, 54) listaamat henkilökohtaiset tekijät (perusorientaatioympäristöön, etenemismotivaatio, kestävyys, aloitteellisuus, joustavuus, epävarmuuden sietokyky, itsenäisyys), jotka vaikuttavat ammatilliseen kasvuun, osuvat minuun todella hyvin. Henkilökohtaiset tekijät sekä perheen tuki, joka tuo turvallisuuden tunnetta ja tasapainoa ammatillisen kasvun kehitykseeni, ovat peruspilareitani.
Urakehitys
Ruohotien (2000, 205) mukaan muuttuva työelämä tarvitsee itseään kehittäviä ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet oppimaan läpi elämän. Uusi uranäkemys ei olekaan vertikaalinen, vaan useimmiten horisontaalinen eli osaaminen laajenee, korostuu ja monipuolistuu. Urakehitykseen liittyy läheisesti vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa.
Nykyaikana ei riitä, että on käynyt yhden koulun, jonka jälkeen on automaattisesti siirtynyt työelämään. Nykypäivänä työpaikoista on kova kilpailu ja ne työnhakijat, jotka ovat valmiita opiskelemaan läpi elämän ovat vahvimmillaan. Uralla eteneminen edellyttää yhteistyötä muiden ihmisten kanssa.
Minulle tämä on aina ollut itsestäänselvyys. Olen suorittanut ylioppilastutkinnon jälkeen viisi tutkintoa ja tällä hetkellä opettajan työn ohella opiskelen opettajaksi sekä luen tradenomien ylempää amk -tutkintoa. Voisi siis sanoa, että olen aika kova itsensä kehittäjä. Tämä näkyy myös vapaa-ajalla, jolloin harrastan kouluratsastusta tavoitteellisesti omien taitojeni ylärajoilla olevassa ryhmässä kolme kertaa viikossa. Minua onkin sanottu ylisuorittajaksi. Tavoitteeni onkin löysätä välillä, löhötä sohvalla ja oppia sietämään ihmisiä, joilla tavoitteet eivät välttämättä ole niin korkealla.
Monet kaipaavat vakituisen työpaikan tuomaa turvallisuuden tunnetta, mutta itse en sitä ole koskaan osannut arvostaa. Uskon kehittyväni nopeammin ja enemmän, kun en sido itseäni yhteen tiettyyn organisaatioon. Samaistunkin helposti Ruohotien (2000, 209) tekstiin ammattilaisista, jotka eivät halua olla sitoutuneita eliniäkseen yhteen organisaatioon ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Pelkään, että yhteen organisaatioon sitoutuminen tuo minut nopeasti uratasanteelle, josta ei pääse enää kehittämään taitojaan.
Nykypäivän urakehitykselle on ominaista työllistymiskyvyn ylläpitäminen, imagon tai maineen rakentaminen, teknisten taitojen ylläpitäminen, tiimityöskentelykokemus ja elinikäinen oppiminen (Ruohotie 2000, 211). Nämä seikat toteutuvat minussa oikein hyvin. Toivon voivani jonain päivänä sanoa, että uurastukseni ei ole mennyt hukkaan, että olen saanut työmäärään nähden hyvän työpaikan, josta saatava korvaus on myös palkkio uurastuksestani. Usein vaan tuntuu, että työtä ihan näin ahkerasti tekemättäkin saisi samat etuudet ja korvaukset. Olen kuitenkin nyt tyytyväinen työhöni!
Pedagogisen asiantuntijuuden kehittyminen
Eteläpelto (1999, 275) kertoo kirjassaan, että opettajaksi kasvaminen on itsensä ja paikkansa löytämistä työyhteisöstä, jossa työskentelee. Se ei ole pelkästään henkilön omien ominaisuuksien kehittymistä, koska opettamiseen liittyy tiukasti sosiaalinen toiminta sekä yhteisön arvot ja merkitykset.
Olen ollut nyt toista vuotta opettajana ja olen alkanut pikku hiljaa löytämään paikkani ja jalansijan työyhteisössä, jossa toimin. Tätä prosessia on varmasti nopeuttanut opettajankoulutus. Uskon, että olen jo nyt koulutuksen aikana löytänyt paljon omaa opettajuuttani sekä oman merkityksen ja arvon, jonka tuon työpaikalleni. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo vielä lisää tullessaan.
Opettajan asiantuntemukseen ja identiteettiin kuuluvat läheisesti arvot. Arvot vastaavat kysymykseen keitä me olemme? Opettajan tehtävä on välittää arvokkaita ja oppimisen arvoisia taitoja, tietoja ja arvoja oppilailleen (Eteläpelto 1999, 284-286.) Minusta tuntuu, että olen itsekin vasta opiskelija, koska opiskelen vieläkin, eikä kouluttautumiselle näytä tulevan loppua. Siksi minun onkin ehkä helpompi asettua oppilaitten identiteettiin ja miettiä heidän kannaltaan asioita, oppimista ja arvoja. Lisäksi tulen työelämästä ja tunnen työelämän odotukset, joten voin tätä kautta tuoda oppilaille työelämän kannalta tärkeitä asenteita, tietoja, taitoja ja arvoja. Mutta pedagoginen asiantuntijuuteni on vielä kehittymässä, vaikka paljon onkin opittu.
LÄHTEET
Eteläpelto, E. & Tynjälä, P. 1999. Oppiminen ja asiantuntijuus. Työelämän ja koulutuksen näkökulmia. Juva: WSOY.
Ruohotie, P. 2000. Oppiminen ja ammatillinen kasvu. Porvoo: WSOY.
