KASVATUSTIETEELLISET KÄSITTEET
Kasvatusta käsitteenä voidaan määritellä joko tarkastelemalla tuotoksia, joihin toiminnalla pyritään, tai kuvailemalla prosessia, jota kasvatukseksi nimitetään, tai yhdistelemällä nämä molemmat aspektit tarkastelussa. Prosessinäkökulmasta kasvatusta voidaan luonnehtia siten, että kysymys on erilaisista vaikuttamis- tai muutospyrkimyksistä ja että nämä pyrkimykset perustuvat joihinkin tavoitteisiin tai tarkoituksiin. Jos arvokkaana pidettävä tavoite tai tarkoitus puuttuu, ei kysymyksessä ole kasvatus vaan jokin muu toiminta. Näin määriteltynä tietoisesti rajataan pois niin sanottu tahaton kasvatus, tästä ratkaisustahan ei olla kiistattomasti yhtä mieltä. Tarkoituksen eli vaikuttamisen toteutuminen edellyttää, että vaikutuksen kohteessa (kasvatettavassa) on tapahtunut muuttumista. Kasvatus on siis intentionaalista, tarkoitushakuista toimintaa (Hirsjärvi 1985, 46.)
Opetus tähtää aina oppimisen aikaansaamiseen, mutta opettaminen toimintana ei kuitenkaan välttämättä edellytä, että oppimista tapahtuisi (Hirsjärvi 1985, 42.) Oppimisessa asenteet ja käyttäytyminen muuttuu.
KASVATUSTIETEELLISET TEHTÄVÄT
Kasvatustieteen tehtävänä on tarkoitushakuisen toiminnan eli kasvatuksen perusteiden, edellytysten ja aikaansaannosten systemaattinen selittäminen, ymmärtäminen, ennustaminen ja kontrolloiminen (Hirsjärvi 1985, 47). Kasvatuksen tehtävänä on sellaisten oppimiskokemusten tarjoaminen, jotka luovat yksilöille edellytykset muuttaa ja kehittää yhteiskuntaa siihen suuntaan, joka nähdään tavoittelemisen arvoisena. Sosiaaliset suhteet on erittäin helppo rikkoa niin yksilö- kuin yhteisötasollakin; niiden luominen ja uudelleen solmiminen on sitä vastoin useimmiten erittäin suuren vaivan takana" (Rinne, Kivirauma & Lehtinen 2004, 49.)
KASVATUSTIETEEN ERITYISET PIIRTEET
Kasvatustiede on ihmistä tutkiva tiede. Professori Juhani Karvonen on kuvannut kasvatustieteen luonnetta seuraavasti: ”Kasvatuksen tutkimuksen tehtävänä on hankkia tieteellisin menetelmin tietoa, jonka varassa kasvatustointa voidaan edelleen kehittää. Näin määriteltynä kasvatuksen tutkimus – kasvatustiede – kuuluu soveltavien tieteiden ryhmään: sen hankkimaa tietoa on kyettävä käyttämään hyväksi, siitä on oltava jollain tavalla hyötyä. Tilanne on suunnilleen sama kuin lääketieteessä. Tämä ei suinkaan sulje pois teoreettista perustutkimusta, joka ymmärretään sovellusten välttämättömäksi pohjaksi” (Rinne, Kivirauma & Lehtinen 2004, 49.)
Karvonen on myös kommentoinut kasvatustieteellisten ongelmien ratkaisemista seuraavasti: ”Tutkimuksessa olisi kyettävä tarkastelemaan kasvatustapahtumaa kokonaisuutena, jolloin kokonaisuudella tarkoitan yksilöllisen ja yhteiskunnallisen merkityksen yhdistymistä. Kasvatuksen tutkimus ei voi edetä ottamatta huomioon kasvatuksen tavoitteita” (Rinne, Kivirauma & Lehtinen 2004, 49.) Kasvatustieteessä opiskelijalla oltava jonkinlainen käsitys siitä mitä kyseisen tieteen nimissä on aiemmin harrastettu ja miksi, keiden toimista ja millaisin tuloksin, muuten kasvatustieteellistä tietoa ei voi kirjoittaa. (Dunderfelt 1997, 34). Kasvatusfilosofian yhtenä keskeisenä päätehtävänä on kiinnittää huomiota tieteenalan käsitteisiin ja pyrkiä selventämään niitä (Hirsjärvi 1985, 42.)
LÄHTEET
Dunderfelt, T. 1997. Elämänkaaripsykologia. Lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen. Porvoo: WSOY.
Hirsjärvi, S. 1985. Johdatus kasvatusfilosofiaan. Helsinki: Kirjayhtymä.
Rinne, R., Kivirauma, J. & Lehtinen, E. 2004. Johdatus kasvatustieteisiin. Helsinki: WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti