Blogi

torstai 12. kesäkuuta 2008

Nuoruus ja aikuisuus

Nuoruus
Nuoruus ajoittuu 12/14-20 -vuoden ikään. Se voidaan jakaa vielä kolmeen vaiheeseen: nuoruusiän varhaisvaihe (13-16 -vuotias), Nuoruusiän keskivaihe (16-19 -vuotias) ja Nuoruusiän loppuvaihe (19-20/25 -vuotias) (Dunderfelt 1997, 92-93.) Nuoruusiän keskivaiheelle ominaista ovat identiteettikriisi, samaistuminen, ihastuminen, minäkokemuksen selkiinnyttäminen, omien rajojen kokeilu ja syvälliset ihmissuhteet. Loppuvaiheelle taas on ominaista ideologinen kriisi, seestyminen, pohdiskelu omasta asemasta maailmassa ja itsenäisen elämän aloittaminen (Dunderfelt 1997, 93.) Tällöin oppilaat ovat usein muuttaneet juuri pois kotoa, opiskelija-asuntolaan, ja miettivät, ovatko valinneet oikean alan ja mikä heistä tulee isona. Lisäksi monelle saattaa löytyä ihastuksen kohde, mikä vie huomion opiskelusta. Lisäksi täysi-ikäisyyden saavuttaminen saattaa viedä mennessään, kun on ”vapaus tehdä mitä haluaa”.

Nuoruuteen sisältyy monenlaisia tärkeitä hetkiä ja oikean suunnan etsimistä. Tänä yksilöllisyyden valmistelu- ja kokeiluaikana opettajan on tuettava ja ohjattava nuorta oikeaan suuntaan sekä puututtava, mikäli nuorella on paljon poissaoloja tai muita ongelmia.

Aikuisuus
Aikuisuus alkaa noin 18-22 vuoden paikkeilla (Dunderfelt 1997, 100.) Se on koko elämän jatkuva prosessi. Noin 20-vuotiaaksi asti kehitys on selvästi havaittavissa ja monessa mielessä mitattavissa, mutta tämän jälkeen muutokset muuttavat luonnettaan, niistä tulee sisäisempiä, yksilöllisempiä. Kehityspsykologiassa tämä on valitettavan usein tulkittu niin, ettei mitään ratkaisevaa enää tapahdu ihmisen elämässä. Kuitenkin tässä vaiheessa kehittyy minuus, joten ihmiselle voi kehittyä uusia tai uudistuvia piirteitä ja kykyjä (Dunderfelt 1997, 103.)

Aikuisuus on täynnä sosiaalista ja yhteiskunnallista toimintaa, perheessä, työelämässä, ystävien ja harrastusten parissa. Yksilö etsii sellaista paikkaa maailmassa, jossa juuri hänen kykynsä ja taipumuksensa pääsisivät oikeuksiinsa. Hän etsii elämänympäristöä, jossa hän löytäisi vastineen omille sisäisille pyrkimyksilleen ja omille odotuksilleen siitä, mitä elämä on ja mitä se voisi hänelle antaa (Dunderfelt 1997, 105.)

LÄHDE
Dunderfelt, T. 1997. Elämänkaaripsykologia. Lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen. Porvoo: WSOY.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...